Äitienpäivä lähestyy, anna lahjaksi yhteistä aikaa

Onko teidän perheessänne joku, joka jää toistuvasti pois valokuvista? Joko siksi, että hän on se joka ottaa kuvat, tai siksi ettei hän viihdy kuvissa? Valitettavan usein tämä henkilö on äiti. Hän haluaa ikuistaa lastensa kasvun, mutta ei ehkä osaa ajatella, että hänen kuvansa olisivat myös arvokkaita. Tai tuntuu hankalalta pyytää muita ottamaan kuvia, jos on yleensä se henkilö, joka heiluu kameran takana. 

Afrohiuksinen lapsi äitinsä sylissä lähikuvassa

Ehkä tänä äitienpäivänä voisit antaa äidille lahjaksi yhteistä aikaa kiireettömän valokuvauksen muodossa? Kuvauspaikka voi olla esimerkiksi jokin äidille tärkeä paikka, tai kaunis luontokohde. Kuvaus voi sisältää rentoa yhdessä oloa ja pientä puuhailua, joka saa ajatukset pois itse kuvaustilanteesta, jos se tuntuu jännittävältä tai vaivaannuttavalta.

Äiti ja lapsi ihmettelevät luontoa lähimetsässä

Itse voisin ajatella vieväni äitini esimerkiksi metsään kävelemään, hoitamaan yhdessä pihaa tai mummin roolissa leikkimään lastenlasten kanssa. Eikä kuvausta tarvitse toteuttaa vielä keväällä, jos esimerkiksi retki mustikkametsään kuulostaa enemmän teidän jutulta!

Tärkeintä on saada viettää mukava hetki yhdessä ja saada siitä konkreettisia muistoja kuvina, joihin voi palata aina uudelleen.

Äiti pitää sylissä vauvaa ja juttelee isomman lapsen kanssa Porvoon vanhassa kaupungissa
Edellinen
Edellinen

Tarjoamani kuvauspalvelut

Seuraava
Seuraava

Kirsikankukat tai omenapuun kukat kuvia kaunistamaan?