Kuvausvinkkejä kesään!

Innostutko keväisin valon ja vihreyden lisääntyessä kuvaamisesta? Odotatko ehkä jo, että pääset pihalle kuvaamaan esimerkiksi puolisoasi, lapsiasi tai puutarhan kukkaloistoa? 

Pariskunta onnellisena syreenipuun alla Vanhassa Porvoossa.

Tiesitkö, että keväällä ja kesällä ulkokuvaus kannattaa ajoittaa iltaan, jolloin valo tulee matalammalta. Keskipäivän valossa vaaleat kohdat valottuvat helposti liian vaaleiksi, kasvoille tulee voimakkaita varjoja ja kuvauksen kohteet joutuvat siristelemään silmiään. Myöskään puutarhan väriloisto eikä kesävaatteiden kauniit kuosit toistu niin kylläisinä kuin illan valossa. Kesäillan valo antaa kaikelle kultaisen hehkun!

Perhekuvaus ulkona kesäillan valossa

Tämä vinkki ei kuitenkaan aina toimi. Monet kesän juhlat kuten valmistujaiset ja konfirmaatiojuhlat juhlitaan jo päiväsaikaan, jolloin kuviakin otetaan päivänvalossa. Näissä tilanteissa kuvattavat kannattaa ohjata esimerkiksi juhlapaikan varjonpuoleisella seinustalla, jolloin valo tulee kuviin tasaisesti. Potrettikuvaus tai esimerkiksi ryhmäkuva voi onnistua myös tiheälehväisen puun varjossa, mutta tällöin pitää olla tarkkana ettei etenkään kasvot tule lehtien välistä tuikkivasta valosta läikikkäiksi. 

Keltaisiin pukeutunut henkilö istuu puistossa hylätyssä tuolissa.

Varsinkin jos juhlakalusta ei oteta virallisia potretteja, suosittelen testaamaan näitä vaihtoehtoja!

Edellinen
Edellinen

Ajatuksia arvoistani