Kuvat joiden ottamatta jättämistä kadun?

Ehdottomasti numero ykkösenä ovat kuvat joissa fiilistelen vastasyntyneitä lapsiani. Juuri sellaisena äitinä kuin sillä hetkellä olin, kaikkine epävarmuuksineni ja keskeneräisyyksineni. Ihan sama miltä näytin, haluaisin muistaa miltä minusta tuntui.

Olen kyllä kuvannut kumpaakin lastani paljon koko heidän tähänastisen elämänsä aikana, mutta itse olen näissä kuvissa todella harvoin mukana. En osannut ajatella asiaa sen tarkemmin heidän ollessaan vauvoja, mutta nyt se harmittaa. Vaikka varsinkin erikoisen vauvavuoden ollessa päällä oli vaikea uskoa sitä että tilanteet ja tunteet unohtuvat, niin siinä vain käy.

Kun nyt näyttää siltä, että meille ei tule enää lisää lapsia, kuopuksen kasvaminen koko ajan vähemmän vauvaiseksi on riipaisevan haikeaa. Muistan hänen syntymänsä jälkeen miten iltaisin olimme sohvalla niin että silittelin hänen nukkaista poskeaan jonka pehmeys ei ollut tästä maailmasta ja ajattelin, että tämän tunteen haluan muistaa aina. Olisipa niistä hetkistä enemmän kuvia, niin muistaminen olisi helpompaa.

Muistutankin, ottakaa kuvia! Ja kehittäkää niitä myös talteen. Nämä ovat niitä kuvia joiden arvo vain kasvaa vanhetessaan.